Noniin taas mennään. Nyt hän ollaan sitten vissiin alkukesää 2019. Säde hoito loppuu ja heti seuraavalla viikolla on Saanan toinen leikkaus. Muistaakseni äitini oli jälleen meidän seurassa odottamassa Saanan valmistumista leikkauksesta. Oltiin juuri opittu että voi mennä henkilökunnan ruokalaan syömään joka oli loistava muutos ruokavalioomme sairaalassa. Siellä oli hyvät salaatti pöydät, ruuat ja leivät… Käytiin siis siellä syömässä hyvin ja muistaakseni katseltiin sitten ajan vietteeksi joku Queen Elisabeth elokuva jossa oli teemana hänen Intialainen avustaja. En muista elokuvan nimeä, mutta oli ihan hyvä. En muista mutta voi kyllä olla että aloitettiin jo sen katsominen edellisen leikkauksen aikana ja nyt oltais katsottu se loppuun.

Sitten soi puhelin ja kirurgi soittaa että leikkaus on ohi ja että tyttö on suunnitellusti siirretty teholle. Sekä että tulee kohta huoneeseen juttelemaan meidän kanssa. Sitten kun kirurgi tulee huoneeseen niin hän sanoi että on hyviä ja huonoja uutisia. Mitkä halutaan kuulla ensin. Tässä kohtaa tietysti sitten iskee ne pahimmat mahdolliset ideat päähän… No sanottiin että aloita huonoilla. Siihen kirurgi sanoi että huonot uutiset ovat se että ei voitu tyrää korjata samasta haavasta kuin mistä otettiin kasvain ulos. Jouduttiin siis tekemään tyrälle oma viilto. Sillon meinasin nousta ylös ja tehdä jotain tyhmää mutta sain hillittyä itseni. Ei kukaan voi tulla huoneeseen ja sanoa tolla tavalla jos sun oma lapsi on ollut jossain leikkauksessa missä asiat voi mennä super huonoks super nopeasti.

Nielin vihani ja ajattelin että oleppas hiljaa ja kysy kirurgilta ne hyvät uutiset… Hyvät uutiset oli se että kaikki oli silmä määräsesti saatu pois eikä oikeen mitään veren vuotoa ollut. Joka tietysti oli loistava asia. Teholla Saana oli muistaakseni yhden yön kun taas ekan leikkauksen jälkeen oli ollut kaksi yötä. Nyttenkin olin siihen varautunut ja olin ihmeissäni että miten selvitään omalla osastolla yhden teho yön jälkeen. Hyvin hän me pärjättiin. Viisi päivää ja Saana oli jälleen jalkeilla ja halusi leikkiä niinkuin ei oltais mitään leikelty. Tyrän haava oli super siisti sitä ei nykyään edes huomaa ja vatsan haava oli myös hienosti parantunut.

Olen tässä nyt hetken istunut ja miettinyt mitä sitten tapahtui. Mutta ei siinä vissiin mitään suurempaa tapahtunut. Odoteltiin että veriarvot nousisi niin korkealle että voitaisiin rupea eristystä purkamaan. Saana odotti innolla että meidän lähi Prisma aukeisi uudelleen ja hän pääsisi sinne tutustumaan. Nyt ollaan siis ajassa jo jossain ihan loppu vuotta ja saatiin tietää että ”normi” arki alkaisi jälleen 15 tammikuuta. Tammikuun alussa muistaakseni saatiin lääkäriltä lupa mennä Prismaan. Ens kerralaa kirjotellaan lisää ”normi”elämästä ja niin edelleen. Tässä ennen lopetusta kerron kuitenkin yhdestä isosta avusta mikä on ollut se asia mikä nykypäivänä puuttuu ja se tuntuu tosi kurjalle.

Ns. ensimmäisen kierroksen aikana suurin apu ja tuki tuli Sykeröltä.Heillä oli viikonloppu leirejä missä pystyttiin olemaan vaikka oli eristys päällä. Leireillä oli parasta kun sai tavata niitä muita jotka on kokenut tämän täysin saman ikävän tilanteen. Lapset sai leikkiä muitten lasten kanssa. Voi sitä ilon määrää. Pystyi istumaan alas ja antaa sitä vertaistukea jota me kaikki tarvittiin. Vaikka oman äidin kanssa jutteleminen on super tärkeetä ja kavereitten kanssa sekä kaverit jotka on verkossa tavannut. He kaikki hoitivat oman osuutensa mutta se tuki joka auttaa eniten on se vertaistuki minkä saat toiselta isältä tai äidiltä joka on kokenut ja käynyt läpi sen saman tuskan kun oma lapsi sairastaa syöpää.

Mukavuutta toivat myös n. kerran kuukaudessa lapsi vapaat lauantait. Lapsille oli lastenhoitajat jotka oli Meri-Karinassa heidän kanssa 9-17. Useesti kun vein heidät sinne kävin paluumatkalla kaupassa ostamassa vaimolle ja mulle herkku aamiaisen jota sitten kotona syötiin kaikessa hiljasuudessa ja rauhassa. Se oli myös luxusta… Mutta kaikki nämä leirit ja tapaamiset ja vapaat lauantait on nyt ollu poissa vuoden verran koronan takia… Tämä kaikki on melkein nykyään liikaa kun ei saa sitä samaa vertaistukea mitä mieli kaipaa =( . Nykyään kaikki on virtuaalista, mutta se ei oo läheskään sama asia. Yhteenki virtuaali kursille kun osallistuin niin enimmäkseen yritin pysyä hereillä kun se että sain sieltä hirveesti sitä hyvää. Noh toivottavasti ihmiset tajuais että kannattaa ottaa aina rokotteet ja Espaniaan kerkee myöhemminkin. Ni päästäis tästä koronasta eroon.