Saanan matka alkoi loppuvuodesta 2018. Hänellä oli ollut jo pidempään kipuja vatsan alueella, mutta yhtenä iltana huomattiin isohko möykky hänen vatsan alueella. Parin viikon aikana käytiin terveyskeskuksessa ja sieltä lähetettiin vaan suoraan kotiin pegorionin kanssa, ”kakka hukassa” diagnoosilla.

Tähän juoksemiseen ruvettiin jo hermostumaan ku se ei selvästi auttanu. Onneksi oli 2v neuvola tulossa ja siellä sitten avauduttiin asiasta. Päästiin lastenlääkärille sitten suht nopeasti. Lääkäri myös sanoi että pegorionia vaan. Tähän lauseeseen jo kyllästyneenä möläytin lääkärille että voisitko edes kokeilla kädellä sitä mahaa, kukaan ei ollut niin vielä kertaakaan tehnyt. Kun oli kokeillut totesi hän että ei toi kyllä ole paksusuoli… Hän halusi että mennään ultraan ja rupesi soittelemaan puheluja heti. Siirryimme odotushuoneeseen ja hetken päästä hän tuli sitten sanomaan että meillä olisi heti ultra aika tyksissä.

Se mikä vahvasti on jäänyt mieleen lääkärin sanoista on se että hän sanoi, voit kyllä käydä kodin kautta hakemassa vara vaatteita jos haluat ei ole niin kiire. Ajattelin siinä itsekseni että miksi ihmeessä sellasta tarttis tehdä. Koska asutaan matkalla terveyskeskuksen ja tyksin välissä rupesin miettimään lähellä kotia että käynkö nyt sitten. Päätin että ei me tarvita ja ajoin meidän risteyksen ohi. Seuraavan rampin kohdalla päätin sittenkin kääntyä ympäri ja hakea ne vaihtovaatteet.

Sitten kun päästiin tyksiin saatiin sitten istuskella ja odotella… Tässä kohtaa rupesin vaimolle sitten kirjottelemaan wattsap viestejä. Miksiköhän ollaan täälä. Oltiin oikeassa. Miks lääkärit ei koskenu aikasemmin mahaa. Mitä sielä on. blaa blaa blaa… Sitten meidät ohjattiin alakertaan ultraan. Siellä ilonen hoitaja ohjas meidät panda-ovesta sisään. Sitten odotettiin lääkäriä, aika tuntui ikuisuudelta… Sitten hetki koitti.

Pidin tytön kädestä kiinni ja tuijotin tarkkana näyttöä. Lääkäri mittaili ja napsi kuvia, paljon… Sitten siinä kun katselin ja arvailin tietämättä kehosta mitään tuli kuva vastaan mikä muistutti piirettyä sydäntä ja sieltä kulki välkkyviä värikkäitä letkuja läpi… Sitten ku lääkäri oli valmis ja oli poistumassa kysyin että no löytykö mitään. Tokaisi hän siihen että oli sielä möykky eikä se ollu kakkaa koska siihen kulki verisuonia. Että on sielä valitettavasti jotain paljon pahempaa ja poistu huoneesta. Jäin tuijottamaan tyhjyyttä, puin tytön päälle ja meitä pyydettiin menemään takaisin 3 kerrokseen.

Kävellessäni yritin näyttää tytölle vahvana ja yritin olla itkemättä. Mutta se tunne sisällä oli jotain ihan hirveetä, teki mieli huutaa ja vollottaa kuin sarjakuvissa. Sitten istahdin samalle sohvalle ja rupesin vaimolle viestittämään että nyt on jotain todella huonosti. En muista kuinka kauan siinä sohvalla odotettiin kunnes tuli hoitaja ja totesi että vaihdetaan osastoa ja mennään tonne 10 kerrokseen. Sitten vasta olinkin silleen shokissa että mihin meitä nyt viedään… Ainut mitä muistan osaston esittelystä oli se että se ovi missä on nalle puh niin se on henkilökunnan wc älä käytä sitä…

Seuraavat viikot ovatkin sitten hyvin hämäriä. Sen muistan että tutkittiin paljon ja itkettiin paljon. Samalla tehtiin vaimon kanssa päätös että tytöiltä ei salata mitään. Kaikilla on sillon helpompaa, ei tarvitse miettiä mitä puhuu missäkin ja kenelle. Se oli kyllä vaikea hetki kun piti Saanan isosiskolle kertoa tilanne. Se oli raskasta koska ei pystynyt ajattelemaan miten ad/hd tyttö reagoisi uutiseen. Hän otti uutiset hyvin vastaan vaikka ei varmaan kaikkea heti ymmärtänytkään. Vaimon kanssa päätettiin että minä jäisin omaishoitajaksi ja vaimo jatkaisi osittaisella jonka hän sai siitä että vanhempi tytär oli vielä 2 luokalla.

Yleensä halutaan leikata kasvain heti pois mutta Saanan tilanteessa se ei ollut mahdollista. Syy oli se että kasvaimen keskeltä meni vatsan valtimo läpi. Asiaa lähdettiin sitten hoitamaan sillä tavalla että kasvain piti ensiksi saada pienennettyä niin että se irtoaisi valtimosta. Valtimosta kasvaimen irroittaminen olisi liian riski leikkaus. Siitä sitten alkoi solunsalpaajien anto. Niitä oli monta erinlaista pussia ja lääkkeitä jonka nimiä ei vieläkään tunnista. Saana menikin sitten suht nopeasti ”nolliin”ja sitten rupesi iskemään sivuoireet. Vinkristiinin aiheuttamat hermosto kivut ja kömpelyys, painon putoaminen ja hiusten lähteminen.

Se on kyllä kauhea tunne kun leikkaat omalta pieneltä suloselta tytöltä hiukset pois. Päätin samalla leikata myös omat pois ja sanoin Saanalle että leikkaan ne sitten seuraavan kerran kun saat terveet paperit ja lahjoitan hiukseni hyväntekeväisyyteen. Saana ei ole koskaan hävennyt kaljuaan päinvastoin on tykännyt siitä. Hän tykkää kun joku läheinen silittää hänen päätään. Solunsalpaajia annettiin 6 + 3 jaksoa jotka kestivät sen noin yhden viikon. Näiden jälkeen oltiin sitä mieltä että leikkaus voitaisiin suorittaa.

Juuri enne leikkausta havaittiin Saanalla myös tyrä. Se oli myös tarkoitus hoitaa sitten samalla. Leikkauspäivä koitti ja se sujui hyvin ajatellen että valtimo ei mennyt rikki. Huonona puolena oli sitten se että kaikkea ei saatu poistettua ja unohdettiin korjata tyrä. Sitten jos ajatellaan että pieneen tyttöön on tehty sellanen pieni n.10cm. viilto mahaan ja vähän kaiveltu oli hän 5 päivän jälkeen pystyssä leikkimässä.

Saanan toisesta leikkauksesta kerron seuraavassa osassa.