Noniin koitetaan jatkaa lupaamaani tarinaa. Nytten en ole ihan varma missä kohtaa mennään tarinaa. Jatkan kuitenkin tammikuusta 2020. Minä aloitin työt 15.1.2020 ja se oli raskasta ja stressaavaa monella tavalla. Saana aloitti päiväkodin viikkoa aikasemmin silleen että olin sielä hänen kanssaan ja totuteltiin yhdessä päiväkoti elämään. Hän oli kerennyt aikasemmin olemaan toisessa päiväkodissa jota ei enään ollut. Siksi aloitimme uudessa paikassa. Sielä huomas kyllä sen että Saana ei ollut tottunut siihen että on lapsia jotka tönii ja tekee kaikenlaista sellaista mitä ”normi” lapset tekee mutta ei kohtaa sairaala maailmassa. Hyvin hän kyllä sen otti vastaan ja kaverustu tosi nopeesti muitten lasten kanssa. Enemmän me vanhemmat hermoiltiin miten hän sielä pärjää.

Minun omassa mielessä tuli hyvin nopeesti sellainen olo että tää ei tuu kestämään kauaa tällanen elämä. Se rupes rasittamaan minua myös hyvin nopeasti. Tuli suuri kaipuu sairaalaan turvaan ulkomaailmaa. Sitten koitti To.13.2 ja oli kuvaus päivä sairaalassa ja mentiin ekaa kertaa päiväsairaalaan sillai että samassa huoneessa oli myös muita hoidettavia lapsia. Se tunne ärsytti minua ku oli niin ahdasta eikä oikeen pystynyt levittäytymään samalla tavalla kuin aikasemmin omissa huoneissa. Kuumaverisenä ihmisenä myös aina vaihdoin sjortsit jalkaan ellei ollut kesä ja muutenkin sjortsit käytössä. Sillon en päässyt vaihtamaan, se ärsytti… Se kerta on kyllä jäänyt mieleen.

Sitten ku homma oli ohi ja oltiin lähdössä kotiin selitti sitten hoitajat että ens viikolla saadaan kuulla sitten vastaukset. Ei siinä ihan niin kyllä mennyt… Koitti seuraava päivä, normi työpäivä. Kävelin Skanssin parkkihallissa autollepäin ja auton kohdalla rupesi puhelin soimaan. Katsoin että heman osastolta lääkäri soittaa. Tiesin heti että voi perse…

Istahdin äkkiä autoon että ei tarvii hallin lattialle romahtaa… Puhelussa sitten kerrottiin että asiat ei oo hyvin ja pitää ottaa lisää testejä ja sitten ens kuun alussa ottaa koepala. Sanoivat kyllä heti että se on uusiutunut ja matka alkaa taas uudestaan. Tämä ystävänpäivähän on minun ja vaimon kihlajaispäivä. Päivälle olin suunitellut vähän muuta… Sitten hetken kun olin autossa haukkunut maailmaa niin lähdin hakemaan tyttöä päiväkodista ja soitin vaimolle ja kysyin missä he ovat. Pyysin heitä saapumaan kotiin heti koska oli asiaa enkä voi sitä puhelimessa tietenkään sanoa. Vaimo oli tästä kuulema arvaillut heti että asiat ei ole hyvin.

Sitten kun sain porukan kasaan niin kerroin missä mennään. Pidin sitä tärkeänä että kerroin tytöille ja vaimolle samaan aikaan enkä salanut mitään. Siinä sitten haukuttiin maailmaa yhdessä ja luvattiin toisillemme että me hoidetaan tämä taas kotio. Samana iltana oli myös sitten Sykerön ja TPS:n lätkä ilta jonne oltiin luvattu mennä. Ensiks ajateltiin että mehän ei sinne mennä piste. Sitten ruvettiin kelaamaan että siellä on ne ihmiset jotka meitä on näissä asioissa antanut sen parhaimman tuen koska he tietävät miltä meistä tuntuu. Joten lähdettiin punaisin silmin kohti ”nakkikattilaa” vai mikä se sillon olikaan. Olen kyllä super ilonen että mentiin sinne.

Seuraavana päivänä 15.2 on syöpälasten päivä ja Myllyssä järjestettiin tuolitapahtuma. Tuolit esittää lapsimäärää joka on edeltävänä vuoden aikana sairastuneitten syöpälapsien määrä. Sitten niitten tuolien päällä on lappu missä lukee lapsen ikä ja sukupuoli, ei kai siinä muistaakseni muuta lue. Sitten sielä on valitettavasti sellaisia tuoleja ”aina” jossa on enkeli joka kuvaa sitä määrää että kuinka monta syöpälasta on menehtynyt sinä vuonna. Valitettavasti 15.02.2022 löytyy sieltä tuoli enkelin kanssa joka on omistettu meidän rakkaalle kullalle…

Jaahas pyyhitään silmät ja jatketaan. Se oli ihan mukava Mylly reissu tytöt tanssi DInoSheriffien tahtiin ja käveli rahapurkin kanssa ympäri Myllyä. Mulla rupesi kanssa heräämään sellainen ajatus päässä että suomessa on myös olemassa sellainen en nyt muista sen suomalaista nimeä mutta englanniksi Wish foundation. Hävettää kun en muista olisko ollut joku toiveista totta tai joku tällainen. No kuitenkin. Halusin saada Saanalle jonkun ihanan kokemuksen ennen kuin joudutaan taas varomaan kaikkea.

Tuli sellainen mieleen kuin laiva risteily. Saana oli monta kertaa mukana viemässä ja hakemassa kun joku meistä kävi laivalla joko kokoustamassa tai vapaa-aikaa viettämässä. Hän niin monta kertaa sano että hän haluu myös laivalle. Joten kysyin että voisivatko tällaisen järjestää. Kyllä sieltä sellainen saatiin. Päästiin risteilemään VL Grace nimisellä hienolla risteiliällä Turku-Tukholma-Turku. Päästiin oikeen komentosillalle katsomaan miltä siellä näyttää, isi oli myös super innostunut asiasta… Siellä nähtiin myös itte kapteeni. Sitten meille myös selvisi että kaikilla laivoilla on kuullemma keulassa joku eläin maskotti joka tuo laivalle onnea. Gracen eläin oli pöllö jonka nimi on Uffe. Sekä meille järjestettiin tapaaminen Ville Viikingin kanssa. Saanaa kyllä pörrönen Ville kyllä vähän jännitti. Risteily oli kyllä mukava kaikin puolin ja paljon kivoja kuvia saatiin myös muistoksi. Risteily oli 29.2-1.3 ja seuraava leikkaus oli sitten 2.3 ja siitä eristys sitten alkoi.

Enempää en tällä kertaa jaksa kirjoittaa joten ensikertaan taas. Moimoi…